Lapsellinen viikonloppu

Jokin aika sitten vietimme lapsellista viikonloppua. Meillä oli pari sukulaislasta hoidossa perjantaista sunnuntaihin. Viikonloppu oli täynnä toimintaa. Nähtiin kotieläimiä, käytiin pomppulinnassa ja Korkeasaaressa, oli kaverisynttärit ja pelattiin pleikalla. Oli naurua, iloa ja hysteeristä kikatusta. Jonkin verran kokeiltiin rajoja ja pikkuisen mökötettiin. Mutta ei onneksi pitkään. 

Sain muistutuksen monista asioista: miksi lastenohjelmat alkavat niin aikaisin, miksi pitää aina olla reppukaupalla tavaroita mukana, miksi makaronia ja nakkeja on aina hyvä olla varalla.

Viikonlopun jälkeen tuntui tyhjältä. Mutta mietin myös, että onko minusta vanhemmaksi? Osaanko olla oikeanlainen, kun lapsi ei olekaan vauva vaan hänellä on jo kokeumuksia taustalla?

Kuvitelmissani kaikki menee hyvin. Meneehän?

Huomenna vietetään Lapsettomien lauantaita. Pyörittelen päässä ajatusta Facebookiin kirjoittamisesta. Haluaisin kirjoittaa sinne, että vanhemmuus ei ole kaikille itsestäänselvää, arvostakaa sitä. Taitaa mennä paasauksen puolelle.

Lapsettomien lauantaina meillä syttyy kynttilä kuudelta illalla. Se lähettää valoa ja lämpöä meidän viidelle pienelle sydämelle.