perjantai 14. joulukuuta 2012

Ensimmäinen tapaaminen

Tänään oli vihdoin adoptioneuvonnan ensimmäinen tapaaminen sosiaalitoimistossa. Tapaaminen oli heti kahdeksalta aamulla, ei tarvinnut koko päivää jännitellä töissä. Meidät otti vastaan kaksi virkailijaa. He vaikuttavat näin yhden kerran jälkeen todella mukavilta.
Ensin meille kerrottiin adoptioprosessista yleisesti. Kehotettiin myös pitämään päiväkirjaa, jotta meille ja lapselle säilyisi muistoja heti alusta alkaen. Tässä kohtaa tuli ensimmäiset kyyneleet, meille molemmille. Virkailija puhui siitä, että lapsella ei välttämättä ole mitään tietoja omasta taustastaan ja päiväkirjan pitäminen kertoo hänelle kuinka me aloimme häntä ajatella ja toivoa. Tunteet nousivat pintaan. Itkun helpotettua jatkoimme pienellä esittelykierroksella. Jokainen kertoi itsestään. Mieheni kanssa kerroimme töistämme, kodistamme ja harrastuksistamme. Kerroin myös hieman adptiopäätökseen johtaneista keskenmenoista. Toiset kyyneleet tulivat tässä kohtaa.
Esittelyiden jälkeen jatkoimme yleistä jutustelua adoptioista ja siitä kuinka lähdemme tästä eteenpäin.

Neuvonta kunnassamme kestää 6-8 kuukautta. Tapaamme noin kuukauden välein. Meidän seuraava aikamme on tammikuun 17. päivä. Ensi kertaa varten meidän pitää miettiä motivaatioitamme koskien adoptiota. Jo etukäteen varoiteltiin, että tapaaminen tulee nostamaan lisää tunteita pintaan. 
Lisäksi saimme täytettäväksi "Tiedot ottolasta hakevasta perheestä" -lomakkeen. Koko neuvonnan ajan mietittävä ja kirjoitettava tehtävä on "Hakijoiden elämänkuvaus".

Tapaaminen oli rankka mutta silti siitä jäi positiivinen ja hyvä mieli. Tästä tämä nyt alkaa :)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukuu

Joulukuu ja ensimmäinen adventti. Odottelu jatkuu. Ei ole vielä edes tehtäviä, joita voisi tehdä odottaessa. Yhden asian sentään sain selvitettyä tällä viikolla. Kävin työterveydessä kipuilevien poskionteloiden takia. Samalla kysyin kirjoittaako lääkäri minulle todistuksen adoptiota varten. Ja kyllähän se onnistuu. Niin ja remonttiakin on suunniteltu. Tapetit tilattu ja muiden rakennustarvikkeiden saatavuutta kartoitettu. Eteenpäin mennään, vaikka tuntuu, ettei mitään tapahdu. Baby steps, kaikin tavoin.
12 yötä ensimmäiseen tapaamiseen.....

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Maapohdiskelua

Jälleen on viikko pyörähtänyt eteenpäin. Väistämättä tulee mieleen Päiväni murmelina -elokuva. Aamulla töihin pimeässä, illalla kotiin pimeässä, samat ihmiset istuvat bussissa ja samat ihmiset tulevat vastaan kadulla kulkiessa. Viikonloput sentään katkaisevat tämän putken, ja puolentoista viikon päästä pääsen minilomalle!
Adoptioasiat ovat mietinnässä vaihtelevasti. Toisina päivinä en muuta osaa ajatellakaan ja toisina ajatukset ovat ihan muualla. Kohdemaata olemme kuitenkin jonkin verran mieheni kanssa miettineet. Vaikkei se olekaan vielä ajankohtaista. Sen käsityksen olen saanut, että alamme olla liian vanhoja kotimaiseen adoptioon. Itse olen 36-vuotias ja mies täyttää ihan pian 36. Tuntuu vähän pahalta miettiä mitkä ovat "kriteerimme". Eihän biologista lasta odottaessakaan saa valita millainen lapsi sieltä tulee.
Meillä on muutama rajoittava tekijä, joiden perusteella olemme maita miettineet. Meillä ei ole mahdollisuutta lähteä kuukausia (tai edes yhtä kuukautta) kestävälle hakumatkalle, vaan joitakin viikkoja kestävä matka olisi realistinen toteuttaa. Toiseksi, haluaisimme terveen lapsen. Ymmärrän toki, että adoptoitu lapsi on aina erityinen. Kaikki sairaudet eivät edes välttämättä ole tulleet esille adoptiovaiheessa. Tämä pitäisikin ehkä muotoilla eri tavalla, haluaisimme mahdollisimman terveen lapsen. Kolmas asia, joka vaikuttaa maan valintaan on luonnollisesti jonojen pituus. 
Näiden kriteerien perusteella olemme miettineet Etelä-Afrikkaa ja Venäjää mahdollisina kohdemaina. Onko niin, että Venäjältä tulee ainoastaan SN-lapsia? Jos jollakin on kokemusta näistä maista niin otan erittäin mielelläni tietoja vastaan.

Löysin tällä viikolla superhyvän keskusteluketjun kaksplus.fi:stä "Adoptioneuvonta alkaa 2012". Jos joku keskusteluun osallistuva sattuu blogiini eksymään niin kiittäisin teitä jokaista hyvistä neuvoista ja asiallisesta keskustelusta. Ehkäpä itsekin liityn mukaan jossain vaiheessa :)

18 päivää aikaa ensimmäiseen käyntiin sosiaalitoimistossa....

lauantai 17. marraskuuta 2012

Lauantai

Mies on kalastamassa.
Syön aamupalaa ja selailen netistä uutisia ja facebookia. Jostain syystä jo ennen adoptioratkaisun tekoa on mahdollisena kohdemaana mielessäni seikkaillut Kolumbia. Saan kuningasajatuksen googlata: adoptio blogi Kolumbia. Löydän blogin, joka kertoo juurimatkasta Kolumbiaan kahden lapsen kanssa. Luen muutaman ensimmäisen tekstin ja törmään kuviin, jotka on otettu kolumbialaisesta lastenkodista. Kyynelet alkavat valua ja syli tuntuu niin tyhjältä. Tekstissä kerrotaan kuinka paikalliset vapaaehtoiset naiset käyvät välillä pitämässä lapsia sylissä, että lapset saisivat enemmän kontaktia ihmisiin. Mieleeni syöpyy varmaan ikuisiksi ajoiksi kuva ruokintajonosta.
Meidän karvalapset tulevat viereeni ihmettelemään suruani. Ihan kuin kertoisivat, että me ollaan kyllä täällä, ja sylissäkin tahdotaan olla, mutta nyt pitäisi päästä ulos lenkille. Ulkoillessa mieli saa taas tilaa järjestellä asioita. Päätän, että jätän tuskaa tuottavien blogien ja kirjoitusten lukemisen nyt vähemmälle. Keskityn muihin asioihin. Joulukuun alussa pääsen minilomalle hyvän ystävän luokse. Joulun välipäivinä on tarkoitus remontoida yksi huone, jotta päästään rakennusasioissa eteenpäin. Kaikenlaista puuhaa tulossa siis.
Loppupäivän pyhitän askartelulle. Joulukortit saisivat jo valmistua.
Tällainen lauantai täällä tänään.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Vuoristorataa

Ajatukset ja tunteet menevät vuoristorataa. Löysin tänään muutamia hyviä adoptioblogeja. Lukaisin niitä pintapuolisesti näin alkuun. Siihen loppui päätöksenteon mukanaan tuoma tasainen ja mukava olo. Olen koko ajan tiedostanut, että adoptio on erittäin pitkä ja hankala prosessi. Mutta blogeja lukiessa tämä jotenkin konkretisoitui vieläkin enemmän. Onko meistä tähän? Olemmeko tarpeeksi hyviä? Hyväksytäänkö meitä ollenkaan vanhemmiksi? Saammeko edes lupaa adoptoida vai käymmekö läpi pitkän neuvonnan, jonka jälkeen tie nousee pystyyn? Päässä alkoi myllertää. On niin paljon ajatuksia, että niitä on jopa mahdoton saada ulos. Viisi viikkoa ensimmäiseen tapaamiseen. Miksei se voisi olla vaikka ensi viikolla, tai vaikka huomenna. Haluan päästä alkuun!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Rakentamista

Nyt ajatukset on vallannut adoption lisäksi talon rakentaminen. Onhan se ollut meillä jollain tasolla mielessä jo useamman vuoden ajan. Emme ole kuitenkaan asialle varsinaisesti mitään tehneet. Keskenmenot ovat vieneet voimat. Miksi ihmeessä rakentaisimme isomman talon, jos tulemme olemaan kahdestaan. Mahdumme ihan hyvin nykyiseen taloomme. Olisihan uusi isompi talo kuitenkin aika kiva. Tontti on jo valmiina, melkein meren rannalla. Joten olemme nyt ihan tosissaan alkaneet miettiä asiaa. Talomalli taitaa olla valittu. Ja pikkuhiljaa alamme tehdä pientä remonttia nykyiseen taloomme. Se olisi tarkoitus laittaa vuokralle tai myydä. Siitä se sitten lähtee. Jos tämä unelma oikeasti toteutuisi niin sitten olisi kunnon tilat myös sille toiselle unelmalle, pikkuiselle.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kirjallisuutta?

Kiitos vielä kommenteistanne! On oikeasti kivaa, että täällä käy lukijoita ja, että kommentit ovat olleet rohkaisevia. Aion edelleen kirjoitella tänne edoptioneuvonnan etenemisestä ja omista tunteistani. Ja toivottavasti voin myös säästää tekstit lapsellemme luettavaksi. (Olen myös huomannut käyttäväni toivo -sanaa aika paljon, sen eri muodoissa....) Nyt kuitenkin toivon vinkkejä. Luen paljon ja haluaisin löytää adoptioon liittyvää kirjallisuutta. Sitä on varmasti paljon, vai onko? Olen lukenut Anna Pihlajaniemen Adoptiomatkan ja haluaisin nimenomaan lukea lisää jotain saman tyyppistä. Joten vinkatkaa, kirjoista ja blogeista.


PS. Olen ostanut kalenterin, jota nyt pääsen täyttämään :)


maanantai 5. marraskuuta 2012

Arkea

Näin se viikko taas pyörähti käyntiin. Ensimmäiseen adoptioneuvonnan tapaamiseen on vielä kuusi viikkoa aikaa. Tätähän tämä tulee olemaan, odottelua. Onneksi elämä ei kuitenkaan ole ihan pelkkää arkea. Välillä on pieniä juhlahetkiä myös, pikkujouluja ja matkustusta, ystäviä ja hauskanpitoa. Keskustelin kerran tuttavani kanssa tilanteestamme. Hän antoi meille neuvon: vaikka jouduttekin odottamaan niin muistakaa elää. Mielestäni tämä on erittäin hyvin sanottu. Olen yrittänyt pitää neuvon mielessä, varsinkin silloin, kun ajatukset pyörivät ainoastaan lapsi-asioiden ympärillä.

Ja meillä tämä arkielo näyttää nyt tältä: minä yritän saada ajatuksia kasaan blogitekstiä varten ja mies kanavasurffailee. Ehkä minäkin luovutan nyt tältä erää. Tällä viikolla aion ostaa uuden kalenterin, ensi vuodelle. Löysin nimittäin Interpedian sivuilta mielenkiitoisia tapahtumia ja haluan ehdottomasti päästä merkitsemään niitä ylös :)

lauantai 3. marraskuuta 2012

Kiva päivä ja ajatuksia

Tänään oli kiva päivä. Vaikka satoi vettä, niin silti oli ihanaa päästä ulkoilemaan päivänvalossa. Ulkoillessa ajatukset alkavat vaeltaa ja erilaisia juttuja pompsahtelee esille. Välillä mietin kuinka paljon asiat ovat muuttuneet siitä, kun aloimme toivoa lasta, kuinka paljon olen itse muuttunut ja mikä on oikeasti tärkeää. Joskus myös vähän murehdin sitä, että mitä jos myös adoptio epäonnistuu? Jos meistä ei ole tarkoitus tulla vanhempia. Pitääkö vain jollain tapaa uskoa siihen, että se tapahtuu, mikä on tarkoitettu? On paljon kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Vielä tällä hetkellä odotan tulevaisuutta pienillä toiveilla, kuitenkin.

torstai 1. marraskuuta 2012

Ringring!

Lupasivat tosiaan soittaa loppuviikosta sosiaalitoimistosta, jotta voidaan sopia ajankohta ensimmäiselle tapaamiselle. Yritin pitää puhelinta mukana päivän aikana mutta iltapäivällä sitten ajattelin, että tämä on taas näitä lupauksia. Olin töissä pitkän käytävän toisessa päässä, suht kaukana omasta huoneesta. Mutta onneksi olin unohtanut laittaa soittoääntä hiljemmalle. Kuulin nimittäin, että puhelin alkoi soida. Ja siinähän se, tuntematon numero! Nyt on sitten ensimmäinen tapaaminen sovittu perjantaille 14. joulukuuta. Meidät ottaa vastaan kaksi virkailijaa. Ei kuulemma tarvitse valmistautua. Tutustutaan puolin ja toisin. Kotiläksyjä saadaan heti ensimmäisellä kerralla. Jännittää ja mietityttää. Pienen pieni toivon pilkahdus koittaa nostaa päätään. Yritän pitää sen matalalla tolkuttamalla itselleni, että myös tämä voi epäonnistua. Jos kuitenkin voisi ihan pikkiriikkisen haaveilla jostain siitä EHKÄ vuosien päässä olevasta ilosta...

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ensimmäinen askel

Tai ehkä tätä ei ihan askeleeksi voi vielä kutsua. Askeleen suunnitteluksi ennemminkin. Pelastakaa Lapset ry:hyn on soitettu, kunnan omaan sosiaalitoimistoon on laitettu sähköpostia ja sieltä soitettiinkin melkein heti takaisin. Tämän viikon lopulla pitäisi sopia ensimmäinen tapaaminen, varmaankin joku alustava. Ei siitä ollut tarkemmin puhetta. Mutta sain kännykkänumeron, johon voin soittaa, koska vaan.
Alkaakohan tästä meidän matkamme kohti vanhemmuutta? Kohti omaa pienokaista? Kohti omaa lasta, jota on jo niin kovasti odotettu.

Lapsiesitys

 Lapsiesitys, katsomismatka ja hakumatka Blogi on ollut hiljainen pitkän ajan. Arki on vienyt mennessään ja vapaa-aikaa ei oikeastaan ole ju...