Hiljaiseloa

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, vähän niin kuin mekin. Joulu ja uusivuosi menivät leppoisasti. Ylimääräistä lomaa ei ollut mutta onneksi pyhäpäiviä oli ihan mukavasti. Seuraava loma onkin sitten vasta huhtikuun alussa. Töissä sanomme tätä aikaa härkäviikoiksi. Ei yhtään ylimääräistä vapaata ja kauheasti töitä.

Kävimme tällä viikolla tapaamassa lastenlääkäriä. Nyt SN-lista alkaa olla siinä kunnossa, että saamme sen päivityslomakkeen mukana Bulgarian oikeusministeriölle. Toiveena tietenkin olisi, että SN-lista lyhentäisi odotusaikaa mutta tästä ei ole minkäänlaisia takeita. Annettujen lapsiesitysten perusteella odotusaika näyttää pitkältä. 
Päivityksen jälkeen seuraavana vuorossa olisi jatkoluvan haku. Sitä aletaan valmistella noin 5 kuukautta ennen luvan umpeen menoa. Meillä tämä asettuu kesälle.
Toisaalta en millään jaksaisi enää odottaa, ihan kuin iskisi välillä jonkinlainen "turnausväsymys". Ja toisaalta on vaikea uskoa, että olemme olleet jonossa jo vuoden ja mietimme jatkoluvan hakemista.

Illusia kertoi blogissaan, että he alkavat ostaa lapselleen joululahjan jokaisena odotuksen jouluna. Ihana ajatus! Taidan vähän kopioida tätä ajatusta ja ostaa lapselle lahjan odotuksen vuosipäivän kunniaksi. 

Kynttilöitä

Tänään olen sytyttänyt kynttilöitä. Olen muistellut heitä, jotka ovat poissa. Mummoja ja vaareja, ihmisystäviä ja eläinystäviä, ja niitä pikkiriikkisiä, jotka eivät tätä maailmaa saaneet nähdä.

Päivällä, kun kävelin aurinkoisessa metsässä koirien kanssa, sinä pikkuinen kuljit vierellä. En vielä tiedä kuka olet ja mistä tulet. Mutta onhan vielä toivoa? Tulisit jo.

Syksyn tapahtumia

Täällä ollaan edelleen! Mitään varsinaista uutta ei ole adoptiorintamalla tapahtunut. Kävimme jokin aika sitten Bulgaria-infossa. Siellä saimme terveisiä koordinaattorimme Bulgarian matkalta. Näimme myös muita odottajia ja toivottavasti tutustumme heihin paremmin tässä odotuksen lomassa. 
Seuraava tämän syksyn tapahtuma on marraskuun alkupuolella. Olemme ilmoittautuneet PeLan ”Kiintymystä ja kiukunpuuskia – adoptiovanhemmuutta rakentamassa” koulutuspäivään. Marraskuun lopulla pääsemmekin taas tapaamaan oman kuntamme alueella asuvia hakijoita ja jo lapsensa kotiin saaneita. Sosiaalitoimistomme järjestää toista kertaa adoptioillan. Ilta on maksuton ja oli todella onnistunut edellisellä kerralla. 
Näiden tapahtumien jälkeen on jo lähes joulukuu. Helmikuuhun mennessä meidän on päätettävä miten päivitämme hakemustamme. Ikää tulemme ainakin nostamaan. Ja aika varmasti rastimme muutaman kohdan lisää SN-lomakkeeseen.

Päivityksiä

Huh, onpas hujahtanut aikaa edellisestä postauksesta. Olen monesti hahmotellut päässäni päivitystä tänne mutta en vaan ole sitten saanut aikaiseksi kirjoittaa. Ehkäpä siksi, että ei tässä nyt ole mitään kummempia tapahtumia ollut. Mutta nyt olen flunssassa enkä oikein jaksa tehdä muuta kuin lueskella tai surffailla netissä. Joten nyt seuraa flunssanhuuruinen postaus!

Meillä on edelleen mietinnässä tuleva päivitys. Olemme miettineet ikätoiveen nostamista ja erityistarpeita. Saimme listan, jossa on lueteltu kaikki viime vuonna Bulgariasta adoptoidut lapset ikien ja erityistarpeiden kera. Olemme käyneet läpi tämän listan. Seuraavaksi siirrymme SN-lomakkeeseen. Ajatuksena on edelleen käydä se tarkasti läpi ja sen jälkeen varata aika lastenlääkärille. On ihan mahdotonta löytää esimerkiksi Googlesta vastauksia kaikkiin mieleen tuleviin kysymyksiin.

Saamme sähköpostilla tiedon Bulgariassa pidetyistä kokouksista ja niissä annetuista lapsiesityksistä. Nuo tilannepäivitykset ovat tosi mielenkiintoista luettavaa. Listoista näkee koska hakijat ovat rekisteröityneet Bulgarian oikeusministeriölle, heille esitetyn lapsen/lasten iät ja terveydentilan (ei tarkasti, vain tiedon siitä onko kyseessä terve vai SN-lapsi). Näin saamme aika reaaliaikaista tietoa odotusajoista ja varsinkin siitä, että "jonot" oikeasti liikkuvat eteenpäin. Emme tietenkään voi tietää millä perusteella lapsiesitykset on hakijoille annettu mutta on kuitenkin kiva seurata mitä tapahtuu. Näyttäisi siltä, että mitään varsinaista jonojärjestystä ei ole vaan lapsille yritetään löytää mahdollisimman sopivat vanhemmat.

Olen liittynyt Facebookin Bulgaria Adoptions -ryhmään. Suurin osa ryhmän jäsenistä on amerikkalaisia. Heidän adoptioprosessinsa on erilainen kuin meidän mutta samoja tunteita käymme kaikki läpi. Varsinainen odotusaika on suurimmalle osalle amerikkalaisista hakijoista lyhyt. He ovat etukäteen valinneet toimistojensa listoilta lapsen ja lähinnä odottavat byrokratian eteenpäin rullaamista. Mielestäni heillä on myös vähemmän lapsettomia hakijoita. Monella on jo useampi biologinen lapsi entuudestaan. On myös perheitä, joissa on monta adoptoitua lasta.

Lokakuussa järjestetään Bulgaria-info Helsingin kaupungin adoptiopalvelun toimesta. Info on tarkoitettu ensisijaisesti heidän asiakkailleen. Olemme mieheni kanssa menossa tilaisuuteen. Toivottavasti saamme paaaaaljooooon tietoa ja hyviä uutisia!

Lomaterveisiä!

Me ollaan lomalla!

Maisemia ensimmäiseltä lomaviikolta toukokun lopusta, Cliffs of Moher.

Käytiin rentoutumassa Tallinnassa.

Ollaan syöty mustikoita suoraan pensaasta omalta pihalta.

Ollaan syöty mansikoita.

Meillä oli yövieras mökillä. Lapsukaisen kanssa keinuttiin, veneiltiin, saunottiin ja...

... opeteltiin heittämään leipiä.

Me jatketaan vielä hetki lomailua!

Ei niin hyviä väliaikatietoja

Saamme mukavan usein postia adoptiokoordinaattoriltamme. Tänään tuli kattava sähköposti Bulgarian tilanteesta. Mutta sähköpostin sisältö ei sitten ollutkaan kivaa luettavaa. Jonotusajat ovat jälleen pidentyneet. Tällä hetkellä tervettä ja pientä lasta joutuu odottamaan jopa neljä ja puoli vuotta! Huomasin tämän itseasissa jo jokunen päivä sitten lukiessani blogia The Road Less Traveled. 
Nyt ahdistaa, itkettää ja ajatukset ovat sekavia. Mitä tässä oikein pitäisi tehdä, jos tämä on oikeasti pysyvä tilanne? Tai jos jonotusaika tästä vielä pitenee? Emmekö reagoi mitenkään, odotamme vaan, ja ehkä, joskus viiden vuoden päästä meillä saattaa olla lapsi, tai sitten ei. Olisimme silloin jo 43-vuotiaita. Alammeko miettiä kohdemaan vaihtoa? Tai SN-lasta? Vai luovummeko koko hommasta? 
Emmekö me ole jo saaneet tarpeeksi vastoinkäymisiä osaksemme? Sekä fyysisiä että psyykkisiä. 
Kyllä tuntuu pahalta....

Ranskalaisia viivoja

- Koitan pitää adoptioajatukset mielen perukoilla, ihan tarkoituksella. Vielä kolmisen vuotta odotusta jäljellä.
- Kävin tyttökamujen kanssa reissussa Irlannissa. Ihania maisemia, kotoisia pubeja, kivoja ostoksia, lomaa.
- En tiedä johtuuko endometrioosista vai mistä mutta painan enemmän kuin koskaan ennen ja kroppa on ihan turvoksissa.
- Olen aloittanut kahvakuulailun ja ladannut salikortin. Ja jopa käynyt siellä salilla.
- Vielä neljä viikkoa tiukkaa työntekoa ja sitten kolmen viikon kesäloma.
- Tällä hetkellä ärsyttää ihan suunnattomasti valitukset raskaana olemisen ahdistuksesta, lapsiperheen raskaasta elämästä, vauvojen yöllisistä heräämisistä ym. Kuulostaa varmaan kovin itsekkäältä mutta olen päättänyt, että näitä asioita koskien "mulla on oikeus mun omiin tunteisiin".
- Ehkä fiilikset yllä olevista ärsytyksistä muuttuvat, jos joskus saamme oman kullannuppusen kotiin saakka.
- Noin puolen vuoden päästä meidän pitää vahvistaa Bulgarian oikeusministeriölle, että haluamme pitää adoptioprosessin voimassa. Tätä koskien olemme hiukan miettineet muutammeko joitakin "parental history" -kohtia papereissamme ja nostammeko ikätoivettamme. 

Näin tällä erää.