Lapsiesitys

 Lapsiesitys, katsomismatka ja hakumatka

Blogi on ollut hiljainen pitkän ajan. Arki on vienyt mennessään ja vapaa-aikaa ei oikeastaan ole juuri ollenkaan. Varsinkaan nyt, kun korona pakottaa olemaan kotipiirissä. 

Ajattelin nyt palata ajassa taakse päin ja kertoa lapsiesityksen saamisesta, katsomismatkasta ja hakumatkasta. Tämä on hyvä tehdä ennen kuin asioita ei enää muista. Ja ehkä joku vielä etsii tietoa Bulgarian adoptioista.

Saimme lapsiesityksen 11.6.2018. Oli ensimmäinen kesälomapäiväni. Olin ollut edellisenä iltana ystäväni kanssa ihailemassa Hollywood Vampiresia ja nautin, että sain nukkua pitkään. Puhelin kuitenkin keskeytti unet. Puhelinmyyjä, ajattelin. Päätin sitten kuitenkin vastata: "Helsingin kaupungin adoptiopalveluista huomenta!". Tässä kohtaa olinkin jo sitten hyvin hereillä. Olimme noin viikkoa aikaisemmin kyselleet tilannetta ja periaatteessa olimme valmiita luovuttamaan, koska odotus tuntui vaikealta. Odotin siis huonoja uutisia. Virkailija kertoi, että hänellä on hyviä uutisia. Siinä kohtaa alkoivat kyyneleet valua. "Täällä olisi teille 2-vuotiaat kaksospojat odottamassa Mustanmeren rannalla". Loput puhelusta menikin sitten suurimmaksi osaksi ohi. Sen sentään muistin, että asialla olisi nyt kiire ja meidän pitäisi miehen kanssa lähteä heti Helsingin kaupungin adoptipalvelujen toimistoon. Mieheni oli hetkeä aikaisemmin lähtenyt ajamaan töihin. Sain hillittyä itkua sen verran, että sain soitettua hänelle. Hän olikin sopivasti vielä tankkaamassa aika lähellä kotiamme. Sanoin hänelle, että nyt kannattaa istua. Hän luuli, että nyt tulee todella huonoja uutisia. Siinä sitten yhdessä itkettiin ja ihmeteltiin. Hän lähti ajamaan takaisin kotiin. Ihmettelin, kuinka matka kestää niin pitkään. Oli kuulemma pitänyt vetää vähän happea.

Monta itkuntäytteistä puhelua myöhemmin lähdimme kohti Helsinkiä. Helsingin kaupungin toimistossa saimme luettavaksi poikien lääkärintodistukset sekä muut tiedot, joita heistä oli saatavilla. Lisäksi saimme lastenkodissa otetut kuvat. Keskittyminen oli kyllä aika huonoa edelleen. Päässä vain surrasi. Tilanne oli kuitenkin se, että meille oli jo valmiina ehdotus katsomismatkan ajankohdaksi, sekä hotellisuositukset. Ja meidän pitäisi pikaisesti tehdä päätös lähdemmekö matkalle.
Eihän tässä todellisuudessa kuin yksi vaihtoehto: katsomismatka kutsui! Matkan ajankohta oli 30.6.-7.7.2018.

Seuraavassa postauksessa sitten katsomismatkan tunnelmiin.

Meidän perhe

Puoli vuotta sitten meistä tuli vanhempia. Istuimme autossa matkalla Sofiaan. Mukana oli kaksi pientä, aika reipasta, poikaa. He puhuivat vähän bulgariaa. Illalla söimme ensimmäistä kertaa yhdessä, pesimme pojat ja aloimme opetella hampaiden pesua. Kaikki vähänkin pidemmät matkat kuljettiin rattaiden kanssa.

Nyt meillä asuu kaksi erittäin reipasta poikaa. Nukkumiset, syömiset, peseytymiset ja potalla käymiset sujuvat ongelmitta. Ulkona pyöräillään, potkitaan palloa, tehdään puroja, kävellään pitkiä lenkkejä ja riehutaan. Sisällä riehutaan myös ja säännöllisin väliajoin koetellaan vanhempien hermoja. Kaikkea säestää suomenkielinen selostus.

Aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Ja pitää todellakin pysähtyä ja irroittautua arjesta, jotta ymmärtää kuinka onnekkaita olemme.

Pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa annoin mielen vaeltaa ulkoillessa. Mitä jos mukana olisikin koiran lisäksi kaksi pikkuista. Katselisimme lintuja ja ötököitä. Tekisimme puroja lätäköstä toiseen ja tutkisimme kivenkoloja. Haluaisin näyttää heille kaikki ihmeellisyydet. Ulkoilun jälkeen voisimme grillata makkaraa ja juoda kuumaa mehua. Sisällä sohvalla peiton alle käpertyisi viluisen koiran lisäksi ehkä joku muukin.
Luonnon näyttämisen lisäksi haluaisin joskus antaa lapsille mahdollisuuden lomaan. Sellaiseen lomaan, jossa tärkeimmät varusteet olisivat uikkarit, aurinkolasit ja lippis. Rannekkeella saisi mahan täyteen ranskalaisia perunoita, kananugetteja, jätskiä ja limua. Arjen ja rutiinien vastapainoksi voitasiin vain olla yhdessä.
Tiedän tietenkin, että todellisuus voi olla jotain ihan muuta. Ehkä emme saa kiintymyssuhdetta toimimaan ja ehkä heitä vain pelottaa kaikki. Mutta olen kuullut, että tuollaiset mielikuvat voivat parantaa onnistumisen mahdollisuutta. Kaikki keinot on käytettävä, myös haaveilu.

Porvoon tapahtuma on myös tuonut mieleen tulevien adoptiovanhempien testaamisen ja tarkastamisen. Haimme äskettäin jatkoa adoptioluvalle. Tilasimme virkatodistukset ja rikosrekisteriotteet. Kävimme lääkärintarkastuksessa ja sosiaalityöntekijän juttusilla. Teimme kotitehtävän ja täytimme lomakkeita. Selvitimme taloudellisen tilanteemme, turvaverkostomme, kykymme hakea apua ja vaikka mitä muuta. Kuinka monta biologista vanhempaa testataan? Sanooko kätilö synnytyslaitoksella: "Katselimme teidän tiliotteidenne saldoja ja palkkakuitteja, ette te kuulkaa pysty huolehtimaan tästä lapsesta. Onko teillä edes hänelle omaa huonetta, ja mihin päiväkotiin ajattelitte hänet laittaa?". Valmistellaanko biologisia vanhempia siihen, että kaikki ei välttämättä menekään hyvin? Lapsi voi olla erityistarpeinen, miten on oman jaksamisen laita. 
Ehkä pitäisi vain olla tyytyväinen, että me olemme tähän mennessä läpäisseet kaikki eteemme asetetut testit.

Odotus jatkuu

Täällä ollaan edelleen. En ole päivittänyt blogia, koska en ole oikein tiennyt mitä tänne kirjoittaisin. Vuosi on vierähtänyt ihan arkisissa hommissa, satunnaisesti lomaillessa ja matkustellessa.
Vuodenvaihteessa teimme taas vuosipäivityksen Bulgariaan. Allekirjoitimme pari lomaketta, kävimme otattamassa valokuvan ja päivittelimme erityistarvelistaa. Tämä paketti lähti kohti Bulgariaa. Eilen tarkistin Bulgarian oikeusministeriön taulukosta, että tietomme ovat oikein. Ja kyllähän ne ovat: one child under 3 years or 2 children under 6 years. Rekisteröitymisestä on nyt kulunut kolme vuotta. Syksyllä käynnistynee jälleen jatkoluvan haku. Kävin läpi tuota Bulgarian oikeusministeriön listaa. Suomalaisia hakijoita on listalla nyt 23 kappaletta. Me olemme päivämääräjärjestyksessä ensimmäisinä. Edellämme on noin 50 muuta useampaa lasta odottavaa ja reilu 400 odottajaa yhteensä. Mutta lapsiesitykset eivät tule päivämääräjärjestyksessä vaan lapsille etsitään parhaat mahdolliset vanhemmat. En tiedä tarkasti mitä kaikkea tuohon kuuluukaan.
Osallistumme ensi viikolla Helsingin kaupungin adoptiopalvelujen järjestämään Bulgaria-infoon. Ehkäpä saamme siellä taas uutta tietoa tämänhetkisestä tilanteesta.  


Kulunut vuosi on siis sujunut ihan töitä tehdessä ja vuosilomia vietellessä. Tein noin vuosi sitten reissun Kreetalle 11-vuotiaan kummityttöni ja 14-vuotiaan "otto"veljentytön kanssa. Tämä oli kummitytölleni ensimmäinen etelänmatka. Oli kyllä ihanaa katsella kuinka hän nautti auringosta, altaassa pulaamisesta ja merestä.
Kesän lopulla kävin moikkaamassa kaveriani Kööpenhaminassa. Sää suosi meitä ja pääsimme viettämään myös rantapäivän Silta-sarjasta tutun sillan siintäessä taustalla. Matka oli kaikin puolin onnistunut. On aina niin kivaa saada opastusta paikalliselta.
Syksyllä teimme ruskaretken Suomen Lappiin, Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Myös tämän vuoden puolelle mahtuu jo yksi reissu. Kotiuduimme viikko sitten Gran Canarialta. Olimme todella pitkästä aikaa reissussa miehen kanssa kahdestaan. Juhlistimme näin meidän molempien nelikymppisiä. Minulla tuo maaginen lukema tuli täyteen viime vuonna ja miehellä tammikuun alussa.


Tämän vuoden puolella jouduimme myös luopumaan pitkäaikaisesta perheenjäsenestämme. Vanha koiruutemme, Kamu, jouduttiin lopettamaan helmikuun lopussa. Kamu oli jo pitkään ollut vähän raihnaisessa kunnossa. Se ei ollut varsinaisesti kipeä, vanhuus vain vaivasi. Hyvin se kuitenkin jaksoi vielä syksyn ruskaretken. Mutta nyt oli sitten tullut aika luovuttaa. Se sairasti noin viikon ja sinä aikana sitä tutkittiin useaan kertaan. Ruuansulatus ei enää toiminut. Voi olla, että sillä oli kasvain mahassa. Me emme halunneet sen kärsivän enää, joten saattelimme Kamun matkalle kohti sateenkaarisiltaa.
Kamu jätti sekä kotiin että sydämiimme todella ison aukon.


Tästä lähdemme taas eteenpäin odotuksessa. Odotusaika on viimeisimpien tietojen mukaan 5 vuotta, joten ehkäpä olemme yli puolen välin.

Nälkäpeli

Yritän ajatella positiivisesti. Mutta tässä kohtaa pitää lyödä kylmät totuudet tiskiin.


Lapsitiedon saamisen odotusaika Bulgariasta on venynyt viiteen vuoteen. Tähän päälle lisätään vielä katsomismatka, asian käsittely oikeudessa ja hakumatka. Aletaan olla lähellä kuutta vuotta. Meillä on nyt kaksi vuotta odotusta takana. Emme ole vielä edes puolessa välissä. Koko prosessihan on alkanut jo paljon aikaisemmin. Ensin keskenmenoja ja tutkimuksia, sitten adoptioneuvontaa ja kotiselvityksen odottelua. Kyllä on tällä "raskaudella" mittaa. Koko tämän ajan pitää tietenkin olla terve, taloudellisen tilanteen pitää olla tasainen ja mahdollisimman hyvä. Pitää jatkuvasti todistella, että on tarpeeksi pätevä hoitamaan lasta. Joskus mietin onkohan Madonnalle, Angelina Jolielle tai Brad Pittille sanottu, että kyllähän te nyt ymmärrätte, että ette tule nukkumaan enää ikinä ja teidän pitää luopua kaikesta perheen ulkopuolisesta elämästä.


Silloin tällöin odotuksen lomassa pääsemme täyttämään uusia papereita, ottamaan kuvia, tapaamaan sosiaalityöntekijöitä JA taistelemaan asioidemme hoidon puolesta. Tähän saakka mikään ei ole ollut helppoa.
Nyt palvelunantajamme, Helsingin kaupunki, on lopettanut uusien hakemuksien vastaanottamisen koskien kaikkia kohdemaita. Palvelut ajetaan alas. Meille on luvattu, että olemassa olevien asiakkaiden adoptioprosessit hoidetaan loppuun saakka. Aika lienee näyttää pitääkö tämä paikkansa.


Mielestäni tämä on kuin Nälkäpeli -elokuvasta. Katsotaan kenen pää, kroppa ja talous kestävät loppuun saakka. Palkinnon saaminenkin on epävarmaa.

Sisko ja sen veli

Tai sisko ja sen sisko, tai veli ja sen veli. Kaikki käy!

Neuvonnan alkuvaiheessa, melkein kolme vuotta sitten (??!!), väläytimme mahdollisuutta sisarusadoptiosta. Homma kuitenkin jäi, sosiaalityöntekijät ehkä vähän muuttivat mielemme. Jonkin aikaa sitten ensimmäinen lupamme oli menossa umpeen ja jatkoluvan hakeminen tuli ajankohtaiseksi. Otimme sisarusadoption uudelleen esille. Ja näin sitten lähdimme hakemaan jatkolupaa ja muutosta lupaan, elikkäs lupaa sisarusadoptiolle.
Luvan hakeminen oli rankkaa, stressaavaa, kuluttavaa ja mitä vielä muuta. Kaikesta huolimatta, saimme eilen viestin: olemme saaneet luvan sisarusadoptiolle!!!
Jännitys ja stressi purkaantuivat itkuna ja tärinänä, töissä tietenkin, missäs muualla. Onneksi huonekaverini on ollut mukana jännityksessä ja oli kovin iloinen, kun sermin takaa kuului ilon nyyhkytystä kiroamisen sijasta.

Nyt adoptiomatkamme jatkuu vähän erilaisena. Meitä voikin jonain päivänä olla neljä!
(Vieläkin vähän itkettää...)

Nyt pitää ryhdistäytyä

Tässä blogin kirjoittelussa nimittäin. On ollut ihan liian pitkä tauko edellisestä kerrasta. Ihana lukijakin kyseli, että mitä kuuluu.
Jotenka, mitä kuuluu. Huhtikuun alussa vietin pienen loman ja opettelin elämään uusien pillerien kanssa. Kävimme myös mökillä tekemässä kevätsiivousta. Toukokuu näyttää kalenterissa aika hiljaiselta. Töitä tehty siis. Kesäkuu onkin jo ollut sitten menevämpää aikaa. Kävin kaverin kanssa risteilyllä Tallinnassa. Saimme nauttia yhdestä kovin harvassa olleista aurinkoisista päivistä. Söimme, shoppailimme ja hölötimme. Kiva päivä! Heti seuraavaksi oli vuorossa Lintsi-päivä. Otimme mukaan veljen tytön, jonka lemppari on puuvuoristorata! Sade ei tuntunut lapsia haittaavan. Itse lähinnä pitelin sateenvarjoa ja katselin muiden kieppumista. Juhannuspäivänä juhlistimme äitini eläkkeelle pääsyä. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna puolestamme juhlimme Saksasta tulleen ystävän 50-vuotispäiviä mökillämme.
Näin päästäänkin heinäkuuhun. Heinäkuun on täyttänyt lähinnä töiden teko. Muut ovat olleet lomalla ja minä olen odottanut lomaa. Ja ihan kohta se alkaa! Enää tämä ja huominen päivä töitä! Sitten koittaa kolmen viikon loma! Suuren suuria suunnitelmia ei ole. Yksi Helsinki-päivä tanskalaistuneen ystävän seurassa, risteily Tukholmaan ja talon maalausta. Niitä kesäkelejä odotellaan edelleen....


Sitten arjesta adoptioon. Meillä on seuraavaksi vuorossa adoptioluvan uusiminen. Olemme saaneet siihen ohjeita ja tapaaminen sos. toimistoon on sovittu syyskuulle. Nyt ei onneksi tarvitse kerätä ihan yhtä paljon papereita kuin edellisellä kerralla. Tarvitsemme virkatodistukset ja lääkärintodistukset. En vielä tiedä mitä syyskuun tapaaminen pitää sisällään. Papereissa luki, että meidän on pitänyt käyttää odotusaika adoptioon valmistautumiseen. Ja niinhän me olemme tehneet. Olemme käyneet koulutuksissa, liittyneet Suomi-Bulgaria -seuraan, olen perustanut Facebook-ryhmän odottajille, olemme käyneet lastenlääkärin vastaanotolla ja päivittäneet SN-listan, ja vaikka mitä. Päivääkään ei kulu, ettei lapsi olisi mielessä. Sen voin vaan sanoa, että tämä odottamien on rankkaa. Vielä rankemmaksi odotuksen tekee kaiken epävarmuus. Bulgariasta on kuulunut sekalaisia tietoja. Tilastojen mukaan odottajia on huimasti enemmän kuin adoptiossa olevia lapsia. Suurin osa lapsista on erityistarpeisia. Mutta meillä ei ole tietoa miten erityistarpeet Bulgariassa luokitellaan. Emme tiedä olemmeko täyttäneet SN-listaa tarpeeksi, että voisimme saada lapsiesityksen lievästi erityistarpeisesta lapsesta. Emme myöskään tiedä millä perusteella lapsiesityksiä annetaan. Kansainvälisessä Facebook -ryhmässä olen huomannut, että osa odottaa neljä vuotta, osa kaksi vuotta, vaikka erityistarpeissa ei olisi kuin pieniä eroja. Sen sentään tiedän, että Bulgaria ei anna etusijaa lapsettomille odottajille. Amerikkalaisilla odottajilla on yleensä useampi lapsi ennestään.
Joten, emme voi tehdä mitään muuta kuin odottaa ja toivoa.

Maaliskuussa.....

.... Nautittiin keväisistä päivistä. Ihasteltiin sitruunaperhosia ja tehtiin pihatöitä.

.... Kävin Kätilöopistolla endometrioosioireiden takia. Tutkimuksissa ei näkynyt kasvustoja, joten ainakaan mitään suurempaa ei pitäisi olla. Nyt kokeillaan uusia pillereitä. Jännityksellä odottelen mahdollisia sivuvaikutuksia.

.... Katseltiin ja kuunneltiin Bryan Adamsia Helsingin jäähallissa. Braikku oli ihan yhtä ihana kuin 20 vuotta sitten. Illan tietenkin kruunasi se, että seurana oli jälleen kerran rakkaista rakkain lapsuudenystävä!

.... Osallistuimme Kaikkien perheiden adoptiopäivään. Päivän parasta antia olivat jo lapsen saaneiden kokemukset ja toisen Bulgaria-odottajan tapaaminen! Olemmekin jo kovasti suunnittelemassa uusia treffejä toukokuulle. Vertaistuki on parasta!

.... Eräänä aamuna työmatkalla ajatuksissani oli Illusian koskettava blogikirjoitus. Näiden ajatusten siivittämänä kirjoitin kalenterin takasivulle näin:

"Minun lapseni on ollut sydämessäni jo pitkään. Ensin pienenä pilkahduksena, ajatuksena, aavistuksena. Nyt suurena kaipauksena, odotuksena ja toivona. Tulethan pian!"

Helmikuun vitonen

Eräässä seuraamassani blogissa kerrotaan viikottain ainakin viidestä viikon aikana tapahtuneesta tai mietityttäneestä asiasta. Koska oma blogini on ollut viime aikoina kovin hiljainen, ajattelin, että voisin testata saman tyylistä juttua. Viikottain ei ehkä kuitenkaan ole tarpeeksi asiaa, joten jos nyt kokeilisin aluksi tällaista kuukausisysteemiä. Nyt siis seuraa helmikuun juttuja. Pieniä ja isoja, adoptioon liittyviä tai ei.

Tämä kuuluu oikeasti tammikuun puolelle mutta menköön nyt.
Kävimme tammikuun lopussa mieheni kanssa risteilyllä ihan vaan kahdestaan. Meidän oli tarkoitus mennä risteilylle jo ennen joulua mutta mieheni selkä sanoi sopimuksen irti juuri ennen lähtöä. Laivalla oli leppoisaa, vaikka se olikin ihan täynnä. Söimme hyvin ja nautimme vaan olemisesta. Tukholmassa teimme pikkuostoksia ja kävelimme takaisin Siljan terminaaliin. Yleensä kuljemme metrolla, joten siinä samalla näimme vähän uusia maisemia. 

Olen ollut todella tyytyväinen, että liityin Facebookissa kansainväliseen Bulgaria Adoptions -ryhmään. Olen saanut ryhmäläisiltä paljon tukea ja neuvoja. Siellä keskustellaan kasvatusasioista, hakuprosessista, odotuksesta ja vaikka mistä. Lisäksi siellä jaetaan tietoa annetuista lapsiesityksistä ja jonotustilanteesta.
Perustin meille Suomen odottajille oman ryhmän. Sielläkin alkaa olla keskustelua ja suunnitelmissa on bulgarian kielen opettelua yhdessä.

Helmikuussa juhlimme tulevan adoptiomummin 60-vuotissynttäreitä. Juhlat vietettiin oman perheen kesken. Seuraavana viikonloppuna kävimme mieheni, läheisten lapsukaisten ja tulevan adoptiomummin kanssa katsomassa Peppi Pitkätossua Helsingin kaupungiteatterissa. Vietimme tosi mukavan päivän!

Työtilanne on alkanut helpottaa ja nyt onkin enää kuukauden verran aikaa lomaan! Olemme vähän suunnitelleet lähtevämme Repovedelle. Saattaa olla, että seniorikoiramme ei enää jaksa kymmenen kilometrin päiväreissuja mutta onhan siellä lyhyempiäkin reittejä. Olisipa silloin jo keväistä ja aurinkoista.

Olen miettinyt miten tämä pitkä odotusaika kannattaisi käyttää. Toisaalta nyt pitäisi tehdä kaikkea mitä ei ehkä sitten joskus enää voi tehdä. Ja toisaalta pitäisi säästää rahaa adoptiokuluja ja mahdollisia hankintoja varten. Ristiriitaista... Olen myös miettinyt työn ohella opiskelua. Minulla ei ole ammattikorkeakoulututkintoa ja nyt olisi hyvää aikaa opiskella. Mutta mutta, onko minulla kuitenkaan riittävästi energiaa siihen... 

7.3. tulee muuten tasan vuosi täyteen virallista jonotusta! Päivtyksemme on jo Bulgariassa. Nyt saa sitten pitää peukkuja ja tehdä taikoja, etteivät odotusajat enää pitene!

Hiljaiseloa

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, vähän niin kuin mekin. Joulu ja uusivuosi menivät leppoisasti. Ylimääräistä lomaa ei ollut mutta onneksi pyhäpäiviä oli ihan mukavasti. Seuraava loma onkin sitten vasta huhtikuun alussa. Töissä sanomme tätä aikaa härkäviikoiksi. Ei yhtään ylimääräistä vapaata ja kauheasti töitä.

Kävimme tällä viikolla tapaamassa lastenlääkäriä. Nyt SN-lista alkaa olla siinä kunnossa, että saamme sen päivityslomakkeen mukana Bulgarian oikeusministeriölle. Toiveena tietenkin olisi, että SN-lista lyhentäisi odotusaikaa mutta tästä ei ole minkäänlaisia takeita. Annettujen lapsiesitysten perusteella odotusaika näyttää pitkältä. 
Päivityksen jälkeen seuraavana vuorossa olisi jatkoluvan haku. Sitä aletaan valmistella noin 5 kuukautta ennen luvan umpeen menoa. Meillä tämä asettuu kesälle.
Toisaalta en millään jaksaisi enää odottaa, ihan kuin iskisi välillä jonkinlainen "turnausväsymys". Ja toisaalta on vaikea uskoa, että olemme olleet jonossa jo vuoden ja mietimme jatkoluvan hakemista.

Illusia kertoi blogissaan, että he alkavat ostaa lapselleen joululahjan jokaisena odotuksen jouluna. Ihana ajatus! Taidan vähän kopioida tätä ajatusta ja ostaa lapselle lahjan odotuksen vuosipäivän kunniaksi. 

Kynttilöitä

Tänään olen sytyttänyt kynttilöitä. Olen muistellut heitä, jotka ovat poissa. Mummoja ja vaareja, ihmisystäviä ja eläinystäviä, ja niitä pikkiriikkisiä, jotka eivät tätä maailmaa saaneet nähdä.

Päivällä, kun kävelin aurinkoisessa metsässä koirien kanssa, sinä pikkuinen kuljit vierellä. En vielä tiedä kuka olet ja mistä tulet. Mutta onhan vielä toivoa? Tulisit jo.

Syksyn tapahtumia

Täällä ollaan edelleen! Mitään varsinaista uutta ei ole adoptiorintamalla tapahtunut. Kävimme jokin aika sitten Bulgaria-infossa. Siellä saimme terveisiä koordinaattorimme Bulgarian matkalta. Näimme myös muita odottajia ja toivottavasti tutustumme heihin paremmin tässä odotuksen lomassa. 
Seuraava tämän syksyn tapahtuma on marraskuun alkupuolella. Olemme ilmoittautuneet PeLan ”Kiintymystä ja kiukunpuuskia – adoptiovanhemmuutta rakentamassa” koulutuspäivään. Marraskuun lopulla pääsemmekin taas tapaamaan oman kuntamme alueella asuvia hakijoita ja jo lapsensa kotiin saaneita. Sosiaalitoimistomme järjestää toista kertaa adoptioillan. Ilta on maksuton ja oli todella onnistunut edellisellä kerralla. 
Näiden tapahtumien jälkeen on jo lähes joulukuu. Helmikuuhun mennessä meidän on päätettävä miten päivitämme hakemustamme. Ikää tulemme ainakin nostamaan. Ja aika varmasti rastimme muutaman kohdan lisää SN-lomakkeeseen.

Päivityksiä

Huh, onpas hujahtanut aikaa edellisestä postauksesta. Olen monesti hahmotellut päässäni päivitystä tänne mutta en vaan ole sitten saanut aikaiseksi kirjoittaa. Ehkäpä siksi, että ei tässä nyt ole mitään kummempia tapahtumia ollut. Mutta nyt olen flunssassa enkä oikein jaksa tehdä muuta kuin lueskella tai surffailla netissä. Joten nyt seuraa flunssanhuuruinen postaus!

Meillä on edelleen mietinnässä tuleva päivitys. Olemme miettineet ikätoiveen nostamista ja erityistarpeita. Saimme listan, jossa on lueteltu kaikki viime vuonna Bulgariasta adoptoidut lapset ikien ja erityistarpeiden kera. Olemme käyneet läpi tämän listan. Seuraavaksi siirrymme SN-lomakkeeseen. Ajatuksena on edelleen käydä se tarkasti läpi ja sen jälkeen varata aika lastenlääkärille. On ihan mahdotonta löytää esimerkiksi Googlesta vastauksia kaikkiin mieleen tuleviin kysymyksiin.

Saamme sähköpostilla tiedon Bulgariassa pidetyistä kokouksista ja niissä annetuista lapsiesityksistä. Nuo tilannepäivitykset ovat tosi mielenkiintoista luettavaa. Listoista näkee koska hakijat ovat rekisteröityneet Bulgarian oikeusministeriölle, heille esitetyn lapsen/lasten iät ja terveydentilan (ei tarkasti, vain tiedon siitä onko kyseessä terve vai SN-lapsi). Näin saamme aika reaaliaikaista tietoa odotusajoista ja varsinkin siitä, että "jonot" oikeasti liikkuvat eteenpäin. Emme tietenkään voi tietää millä perusteella lapsiesitykset on hakijoille annettu mutta on kuitenkin kiva seurata mitä tapahtuu. Näyttäisi siltä, että mitään varsinaista jonojärjestystä ei ole vaan lapsille yritetään löytää mahdollisimman sopivat vanhemmat.

Olen liittynyt Facebookin Bulgaria Adoptions -ryhmään. Suurin osa ryhmän jäsenistä on amerikkalaisia. Heidän adoptioprosessinsa on erilainen kuin meidän mutta samoja tunteita käymme kaikki läpi. Varsinainen odotusaika on suurimmalle osalle amerikkalaisista hakijoista lyhyt. He ovat etukäteen valinneet toimistojensa listoilta lapsen ja lähinnä odottavat byrokratian eteenpäin rullaamista. Mielestäni heillä on myös vähemmän lapsettomia hakijoita. Monella on jo useampi biologinen lapsi entuudestaan. On myös perheitä, joissa on monta adoptoitua lasta.

Lokakuussa järjestetään Bulgaria-info Helsingin kaupungin adoptiopalvelun toimesta. Info on tarkoitettu ensisijaisesti heidän asiakkailleen. Olemme mieheni kanssa menossa tilaisuuteen. Toivottavasti saamme paaaaaljooooon tietoa ja hyviä uutisia!

Lomaterveisiä!

Me ollaan lomalla!

Maisemia ensimmäiseltä lomaviikolta toukokun lopusta, Cliffs of Moher.

Käytiin rentoutumassa Tallinnassa.

Ollaan syöty mustikoita suoraan pensaasta omalta pihalta.

Ollaan syöty mansikoita.

Meillä oli yövieras mökillä. Lapsukaisen kanssa keinuttiin, veneiltiin, saunottiin ja...

... opeteltiin heittämään leipiä.

Me jatketaan vielä hetki lomailua!

Ei niin hyviä väliaikatietoja

Saamme mukavan usein postia adoptiokoordinaattoriltamme. Tänään tuli kattava sähköposti Bulgarian tilanteesta. Mutta sähköpostin sisältö ei sitten ollutkaan kivaa luettavaa. Jonotusajat ovat jälleen pidentyneet. Tällä hetkellä tervettä ja pientä lasta joutuu odottamaan jopa neljä ja puoli vuotta! Huomasin tämän itseasissa jo jokunen päivä sitten lukiessani blogia The Road Less Traveled. 
Nyt ahdistaa, itkettää ja ajatukset ovat sekavia. Mitä tässä oikein pitäisi tehdä, jos tämä on oikeasti pysyvä tilanne? Tai jos jonotusaika tästä vielä pitenee? Emmekö reagoi mitenkään, odotamme vaan, ja ehkä, joskus viiden vuoden päästä meillä saattaa olla lapsi, tai sitten ei. Olisimme silloin jo 43-vuotiaita. Alammeko miettiä kohdemaan vaihtoa? Tai SN-lasta? Vai luovummeko koko hommasta? 
Emmekö me ole jo saaneet tarpeeksi vastoinkäymisiä osaksemme? Sekä fyysisiä että psyykkisiä. 
Kyllä tuntuu pahalta....

Ranskalaisia viivoja

- Koitan pitää adoptioajatukset mielen perukoilla, ihan tarkoituksella. Vielä kolmisen vuotta odotusta jäljellä.
- Kävin tyttökamujen kanssa reissussa Irlannissa. Ihania maisemia, kotoisia pubeja, kivoja ostoksia, lomaa.
- En tiedä johtuuko endometrioosista vai mistä mutta painan enemmän kuin koskaan ennen ja kroppa on ihan turvoksissa.
- Olen aloittanut kahvakuulailun ja ladannut salikortin. Ja jopa käynyt siellä salilla.
- Vielä neljä viikkoa tiukkaa työntekoa ja sitten kolmen viikon kesäloma.
- Tällä hetkellä ärsyttää ihan suunnattomasti valitukset raskaana olemisen ahdistuksesta, lapsiperheen raskaasta elämästä, vauvojen yöllisistä heräämisistä ym. Kuulostaa varmaan kovin itsekkäältä mutta olen päättänyt, että näitä asioita koskien "mulla on oikeus mun omiin tunteisiin".
- Ehkä fiilikset yllä olevista ärsytyksistä muuttuvat, jos joskus saamme oman kullannuppusen kotiin saakka.
- Noin puolen vuoden päästä meidän pitää vahvistaa Bulgarian oikeusministeriölle, että haluamme pitää adoptioprosessin voimassa. Tätä koskien olemme hiukan miettineet muutammeko joitakin "parental history" -kohtia papereissamme ja nostammeko ikätoivettamme. 

Näin tällä erää.

Lapsellinen viikonloppu

Jokin aika sitten vietimme lapsellista viikonloppua. Meillä oli pari sukulaislasta hoidossa perjantaista sunnuntaihin. Viikonloppu oli täynnä toimintaa. Nähtiin kotieläimiä, käytiin pomppulinnassa ja Korkeasaaressa, oli kaverisynttärit ja pelattiin pleikalla. Oli naurua, iloa ja hysteeristä kikatusta. Jonkin verran kokeiltiin rajoja ja pikkuisen mökötettiin. Mutta ei onneksi pitkään. 

Sain muistutuksen monista asioista: miksi lastenohjelmat alkavat niin aikaisin, miksi pitää aina olla reppukaupalla tavaroita mukana, miksi makaronia ja nakkeja on aina hyvä olla varalla.

Viikonlopun jälkeen tuntui tyhjältä. Mutta mietin myös, että onko minusta vanhemmaksi? Osaanko olla oikeanlainen, kun lapsi ei olekaan vauva vaan hänellä on jo kokeumuksia taustalla?

Kuvitelmissani kaikki menee hyvin. Meneehän?

Huomenna vietetään Lapsettomien lauantaita. Pyörittelen päässä ajatusta Facebookiin kirjoittamisesta. Haluaisin kirjoittaa sinne, että vanhemmuus ei ole kaikille itsestäänselvää, arvostakaa sitä. Taitaa mennä paasauksen puolelle.

Lapsettomien lauantaina meillä syttyy kynttilä kuudelta illalla. Se lähettää valoa ja lämpöä meidän viidelle pienelle sydämelle.

Muruseni

On ollut vähän hiljaisempaa blogissa. Se johtuu siitä, että myös adoptiorintamalla on hiljaista. Hiljaista tulee olemaan näillä näkymin joitakin vuosia. Emme tule saamaan jonotuksesta mitään väliaikatietoja. Seuraavan kerran saamme infoa siinä kohtaa, kun lapsiesitys alkaa olla lähellä. Katsotaan riittääkö lupa sinne saakka. Vai onko seuraava toiminto luvan uusiminen. Helsingin kaupungin sivuilla sanotaan odotusajan olevan kolme vuotta, hakemuksen lähettämisestä lapsitietoon. 
Murunen on kuitenkin ajatuksissa ja unissa.

Mummolle

Meidän mummo leipoi maailman parhaat karjalanpiirakat ja neuloi parhaat villasukat. Meidän mummo tykkäsi eläimistä, varsinkin kissoista, ihan älyttömästi. Meidän mummo luki juorulehtiä ja katsoi saippuasarjoja. Meidän mummo kertoi juttuja Karjalasta ja käkätteli hauskoille muistoille. Sellainen oli meidän mummo. 

Loppuun saakka mummo muisti kysellä Bulgarian kuulumisia, vaikka muuten juttelikin jo ihan höpöjä. 

Katselethan sieltä ylhäältä meidän tulevaa pikkuista.
Heihei mummo ja hyvää matkaa.

Jonossa!

... ja muuta.

Tänään saimme tietää, että 7.3.2014 meidät on hyväksytty Bulgarian oikeusministeriön viralliseen adoptiojonoon! Nyt alkanee sitten prosessin pisin pätkä. En vielä tiedä tulemmeko saamaan väliaikatietoja matkan varrella. Vai käykö niin, että odotamme "the puhelua" tai tietoa siitä, että joudumme hakemaan uutta lupaa. Joka tapauksessa, jonossa ollaan! Ihan pienen ilonkyynelen taisin taas töissä tirauttaa.

Sitten muita juttuja.

Viikko sitten osallistuimme Isovanhempien ja läheisten adoptioiltaan. Mukana olivat minun vanhempani ja mieheni äiti. Tilaisuudessa käsiteltiin kiintymyssuhteen muodostumista, prosessin etenemistä ja isovanhempien roolia. Meille asiat olivat jo entuudestaan tuttuja. Mielestäni kuitenkin kiintymyssuhteen muodostumiseen liittyvät luennot ovat aina todella mielenkiintoisia. Eikä niitä asioita voi käsitellä liikaa. Joka kerta luennoista jää jotain uutta mieleen. Tulevat isovanhemmat olivat tyytyväisiä iltaan. He kuulivat miten lapsilla on hyvin erilaisia taustoja, kuinka kiintymyssuhde alkaa muodostua ja miten koko prosessi etenee. Suosittelen ehdottomasti osallistumaan tapahtumaan. Niitä järjestetään ainakin kerran vuodessa.

Muuten elämä on ollut arkista aherrusta. Olemme molemmat flunssailleet. Olemme laittaneet vanhaa kotia vuokrauskuntoon. Olemme tehneet töitä, töitä ja töitä. Muutamia lomia on onneksi tulossa. Minulla on vielä reilu viikko talvilomaa pitämättä. Kolme päivää pidän ensi viikolla ja viikon huhtikuun lopussa. Mitään suunnitelma ei ole. Voi vain olla, ulkoilla koirien kanssa ja lukea.